Seurantalon historiaa

Osa rakennuksen hirsistä on peräisin vuonna 1915 Vuorlahden Rantakariin rakennetusta Työväen, sittemmin Nuorisoseuran talosta. Kyseinen rakennus purettiin 40-luvun lopulla ja osa hirsistä kuljetettiin Seurantalon paikalle. Samaten osa Vuorlahden entisen päärakennuksen (nyk. Pohjanpääntie 160) käyttökelpoisista hirsistä vietiin Seurantalon rakennusaineiksi. 

Rakennuksen varsinaisena alkuna pidetään vuonna 1948 rakennettua kahden huoneen taloa, jonne samana vuonna siirtyi saaren puhelinkeskus. 

Koska Livonsaaren lukuisat hiihtoharrastajat tarvitsivat heitä palvelevan tilan, se päätettiin rakentaa puhelinkeskustalon jatkeeksi. Tämän jälkeen kyläläiset ryhtyivät pohtimaan mahdollisuutta rakentaa juhla- ja kokoustila jo olemassa olevan rakennuksen jatkoksi. Niinpä kyläläiset ryhtyivät hankkimaan rahoitusta: keräykset, arpajaiset ja tupaillat kaikki mahdollistivat omalta osaltaan sen, että juhlasaliosa valmistui vuonna 1955. Kyseessä oli suurhanke saaren asukaslukuun nähden! 

Tuolit, pöydät jne. hankittiin sitä mukaa, kun rahaa saatiin kerätyksi. Sitten rakennettiin vielä piharakennus saunoineen. 

Lähde: Pauli Saarinen, Livonsaaren Seurojentalon vaiheita Livonsaaren 

Seurantalo siirtyi Livonsaaren kyläyhdistyksen omistukseen 1.1.2011. Edellinen omistaja, Askaisten maamies- ja kalastajaseura, lahjoitti Seurantalon kyläyhdistykselle 16.12.2010 allekirjoitetulla lahjakirjalla. Lahjoituksen myötä mm. rakennuksen ylläpito ja korjausvastuu siirtyivät kyläyhdistykselle.

document.querySelectorAll("a[href='https://livonsaarenkylayhdistys.yhdistysavain.fi/']")[0].target = '_blank';